Ota yhteyttä

Somotecin tarina

Kaiken takana on nainen. Tällä kertaa se oli käkkäräpäinen nuorikko bussipysäkillä, joka vei Somotecin nykyisen omistajan Olli Riihiluoman teollisuuden kunnossapidon pariin.


Oli vuosi 1983, kun tyttöystävän isä pestasi Riihiluoman maalaamaan uuden yrityksensä seiniä. Kuopion Työkonekeskus keskittyi aluksi teollisuustyökalumyyntiin Kuopion alueella. Vuonna 1989 yritys aloitti oman hitsauslisäaineiden maahantuonnin Keski-Euroopasta. Vuotta myöhemmin nimi muuttui Somotec Oy:ksi.

Kansainvälinen messumaailma herätti Riihiluoman kiinnostuksen peittaukseen. Opiskeluvuosiltaan hän toi kotimaahan Pelox-peittausaineiden lisäksi osaamista ja ammattitaitoa, jonka kaltaista ei Suomessa vielä tuolloin oltu nähty.

Tuotemyynnin rinnalla Somotec kasvoi asiantuntijaksi, joka ratkaisee kulutuskestävyyden, korroosion ja hitsauksen haasteita kokonaisvaltaisesti. Oma tuotekehitys, vahvat tuotteet sekä erikoisasiantuntijuus pitävät huolta, että Somotecilta löytyy ratkaisut kaikkiin haasteisiin.

Tänä päivänä olemme perheyritys, joka kehittyy jatkuvasti vastaamaan vielä paremmin teollisuuden kunnossapidon vaatimuksia. Perheyrittäjyys on Somotecin vahvuus ja voimavara, kun asiantuntijuus kasvaa ja tietotaito siirtyy sukupolvelta toiselle.

#somotecintarina